Search
  • Lakia

Naistenpäivän merkitys naisyrittäjälle



Vahvoja naisia


Minulla on lähipiirissäni useita vahvoja naisia, jotka ovat kaikki omalla tavallaan itsenäisen naisen perikuvia. Olen jo pienestä pitäen oppinut heiltä, että meistä naisista on ihan kaikkeen ja voimme tavoitella vaikka kuuta taivaalta. Koskaan ei ole sanottu, että ei sinusta ole siihen tai et voi tehdä jotain, koska olet tyttö (tosin mummini on edelleen sitä mieltä, että hienot naiset eivät kiroile, mutta miehet ehkä joskus voivat😉).


Näiden oppien saattelemana on ollut helppo tehdä ja tavoitella juuri niitä asioita, joita haluan ja joissa tiedän olevani hyvä. Olen nuori ja olen nainen, joten yrittäjänä lakialalla toimiminen ei ehkä ole se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, josta ikäiseni naisen työelämässä löytää. Olen kuitenkin päättänyt, että olen nuorena naisena aivan yhtä uskottava ja pätevä, kuin kuka tahansa muukin. Kaikki on kiinni asenteesta ja osaamisesta, ei iästä tai sukupuolesta.


Kova mutta lempeä


Olen todennut, että naisena olemisesta voi tällä alalla olla myös hyötyä. Voimme olla kovia, mutta myös lempeitä. Tiukkoja, mutta myös tarvittaessa joustavia. Olemme jämäköitä, mutta myös empaattisia ja ymmärtäväisiä. Joskus olemme myös herkkiä ja sosiaaliset tuntosarvemme ovat aina ylhäällä. Meillä on lisäksi vahva intuitio. Nämä eivät tietysti ole mitään pelkästään naisiin liitettäviä ominaisuuksia, mutta monien meistä kohdalla ne pitävät paikkansa - myös minun.


Kukkia ja sydämiä

Minulle on myös todella tärkeää, että yrityksemme brändistä huokuu meidän olevan moderni ja nuorekas lakitoimisto, jonka takana on nimenomaan kaksi naista. Jos ja kun yrityksemme tästä tulevaisuudessa kasvaa, toivon, että pieni girlpower -elementti olisi silti aina olemassa. Olen todella ylpeä saadessani tehdä tätä työtä omalla tyylilläni, joka sisältää aina ripauksen kukkia ja sydämiä.


Tasa-arvo


Vaikka tuonkin tässä kirjoituksessa omaa naiseuttani esille, haluan todeta, että olen vahvasti tasa-arvon kannalla ihan kaikessa. Mutta koska tänään on naistenpäivä, haluan hehkuttaa nimenomaan meitä naisia ja meidän supervoimia.


Tänää naistenpäivänä juhlin jokaista naista, jotka tavoittelevat omia kuita taivaalta omalla tyylillään ja omilla ehdoillaan. Hyvä me!


//Marika

0 views

Ota yhteyttä

Toimimme aktiivisesti monissa eri kanavissa. Voit lähettää viestin alla olevalla yhteydenottolomakkeella, soittaa, lähettää sähköpostia, lähettää chat-viestin tai lähestyä meitä vaikkapa sosiaalisessa mediassa.

  • White Facebook Icon
  • White LinkedIn Icon
  • White Instagram Icon
  • White Twitter Icon
lakia_logo_pykälä.png

LAKIA OY | lakia@lakia.fi | +358 40 848 6923 | Linnankatu 35 a, 20100 Turku | 2826118-1

© 2019 Lakia Oy | Design by AnnaS.